Victor Hugo kirjoitti kolmesta merkittävästä teemasta. Kurjat oli yhteiskunnallinen romaani. Siinä keskiössä on ihmisen suhde yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin. Notre Damen kellonsoittaja puolestaan pohtii kysymystä ihmisen suhteesta Luojaan. Kolmantena asiana hän pohti ihmisen suhdetta luontoon. Hän asui maanpakolaisuudessa 1800-luvun puolen välin jälkeen Jerseyn ja sittemmin Guernsayn saarella, jossa hän vietti 15 tuotteliasta vuotta. Juuri siellä hänen Meren ahertajat kirja syntyi. Nämä kirjat antavat paljon näkemystä ihmisen ja luonnon suhteesta.

Ihmisen suhde luontoon on taas kerran nousemassa keskiöön. Me näemme luonnonvoimien iskevän erilaisina katastrofeina eri puolella maailmaa. Monikaan ei tuntenut tsunami-sanaa vaikkapa 1990-luvulla. Siten iski tsunami Indonesiaan, Thaimaahan ja Intiaan vuonna 2004. Uusi tsunami iskeytyi Japaniin vuonna 2011. Nämä ovat merkkejä siitä, että moderni ihminen joutuu edelleen elämään luonnonvoimien armoilla. Toiset seudut ovat enemmän uhattuina. USA:n itäisellä rannikolla ja Floridassa joudutaan elämään jokavuotisten myrskyjen kanssa. Niillä alueilla asuvat elävät jatkuvasti seuraten säätiedotuksia ns. pyörremyrskykauden aikoihin. Kaiken tämän päälle on noussut tietoisuutta siitä, että ihmisten omat valinnat voisivat vaikuttaa koko luonnon ekosysteemin toimintaan.

Suurkaupungissa elävä ihminen on pitkälti vieraantunut luonnosta. Tai ainakin hän haluaisi saada suurempaa yhteyttä luontoon. Kaupungeissa on paljon mukavuuksia, joihin olemme tottuneet. Toisaalta ihminen on vallannut koko ajan enemmän alaa eläimiltä. Tästä johtuen eläimiä on alkanut muuttaa koko ajan lähemmäs ihmisten asuma-alueita ja ne ovat osoittaneet merkkejä kesyyntymisestä.

Television tosi-TV -ohjelmissa seikkaillaan luonnon helmassa

Viime aikoina televisiossa on alkanut tulla ohjelmia, joissa julkkiksia laitetaan vaikkapa autiolle saarelle asumaan kuukaudeksi ja kilpailemaan toisiaan vastaan. Hermot joutuvat rasitukselle. Kun mukaan on laitettu juonittelemisen elementtejä, on draama valmis. Nämä sarjat kiinnostavat niissä mukana olevien ihmisten perusteella, vaikkakin kuvausten takana elämä voi olla melko ankeaa. Ruokaa heidän ei näissä tarvitse itse metsästää.

Oma lajinsa ovat luonnonoloissa primitiivisiä selviytymistaitoja osaavien seikkailujen seuraaminen. Bear Gryllis on eräs tällainen selviytyjä, joka seikkailee usein kameramiehensä kanssa vaikeissa luonnonoloissa. Viime aikoina hän vienyt julkkiksiakin luontoon. Jopa USA:n presidentti Obama oli hänen mukanaan. On selvää, ettei presidentin anneta kuolla jonkin petoeläimen käsissä tai sairastua vakavasti saastuneen ruoan takia. Samalla tavalla on vaikea uskoa, että Hollywood-tähdet olisivat mukana täydelle vaaralle, kuten vilustua syöden pelkkiä kuoriaisia ja toukkia.

Usein näissä luonnossa selviytymiseen keskittyvissä ohjelmissa on mukana ryhmädynamiikkaa hyödyntävä elementti. Eräässä ohjelmassa pitää olla alastomana. Jossain sarjoissa kaksi heimoa alastomia kilpailijoita kilpailee keskenään. Toisessa alastomuutta hyödyntävässä jaksossa on laitettu mies ja nainen selviytymään keskenään. Mikäli kilpailija ei kykene jatkamaan joko omasta halustaan tai lääkärin lausunnon perusteella liian sairaana, hänen kilpailunsa katkeaa. Tarkoitus on selviytyä 40 päivää.

Usein kaikkein haastavinta on sytyttää tuli. Tästä voi päätellä kuinka tärkeä taito se on ollut ihmiskunnan kehityksessä. Tulta tarvitaan ruoan valmistukseen, mutta myös veden sterilisoimiseen. Dual Surviver nimisessä ohjelmassa kaksi erilaisen selviytymistavan omaksunutta selviytyjää laitetaan ankariin oloihin selviytymään. Heidän on saatava tulta ja vettä ja ruokaa melkoisen nopeasti. Ilman vettä ei selviydy kuumissa oloissa kovinkaan kauaa. Toisaalta mikäli ruokaa ja erityisesti proteiinia ei saa riittävän nopeasti, alkavat jo parissa tai kolmessa päivässä elimistön toiminnot hidastua ja sitä kautta ruoan metsästys vaikeutuu.

Mikä näissä ankarissa luonnonoloissa selviytyjissä sitten kiinnostaa tavallista katsojaa? Varmaankin ainakin se, että heidän kauttaan avautuu jonkinlainen kurkistus ihmisen muinaiseen historiaan. Piti osata tehdä tulta kitkan avulla. Metsästys ja selviytyminen ovat olleet ankaraa olemassaolon taistelua joka päivä. Vaarana ovat olleet myös luonnossa elävät pedot.

Tiedämme toisaalta, että nämä televisiosarjoissa esiintyvät selviytyjät ovat lähteneet seikailemaan ja tavallaan viihdyttämään katsojia. He eivät ole todelisuudessa pakotettuja elämään luonnon armoilla. Tavallaan pääsemme näiden ohjelmien kautta mukaan seikkailemaan kotisohviltamme.